Opusvisa 21.12.2023
Opusvisa 7.12.2023
Opusvisa 23.11.2023
Opusvisa 9.11.2023
Opusvisa 26.10.2023
Opusvisa 12.10.2023
Opusvisa 28.9.2023
Opusvisa 14.9.2023
KYSYMYKSET:
1. Mikä liikeyritys oli Mika Häkkisen ensimmäinen sponsori kilpailu-uran alkuvaiheessa?
2. Minkä aatteen oppi-isä oli 1800-luvulla venäläinen Mihail Bakunin (1814-1876)?
3. Kuka Tuntemattoman sotilaan hahmoista uhosi syövänsä rautaa ja paskantavansa kettinkiä?
4. Mitä Keski-Amerikasta kotoisin olevaa, nykyisin suosittua hedelmää kutsuttiin alun perin nimillä kives tai alligaattoripäärynä? tieteellisesti se on kuitenkin marja.
5. Miksi Memphisissä vuonna 1951 levytetty kappale Rocket 88 on merkittävä tapaus musiikkihistoriassa?
6. Mikä maineikas lontoolaisseura pelasi ottelunsa vuosikymmenten ajan Highburyn stadionilla?
7. Kenen esittämä hitti oli vuonna 1966 julkaistu kappale ”River deep, Mountain high”?
8. Mikä koirarotu tunnetaan myös nimellä pikinokka?
9. Mikä osavaltio on Yhdysvaltain tärkein viinirypäleiden tuottaja?
10. Kenen kirjoittama klassikkoteos oli Huojuva talo? (kirjoitettiin jo 1936, julk. 1963 postuumina).
11. Mitkä ovat kolme pinta-alaltaan suurinta saarta maailmassa?
12. Kuka 1800-luvun tärkeä kulttuurihenkilö perusti vuonna 1834 raittiusseuran, jonka sääntöjen mukaan päivittäin sai ottaa 9 viinaryyppyä sekä olutta ja viiniä niin paljon kuin tahtoi.
13. Mitä Ukrainan kaupunkia venäläiset kutsuvat nimellä Artemivsk? -kaupunki on ollut sodan aikana paljon esillä.
14. Naisten maratonjuoksun uusi maailmanennätys on 2.11.53. Kenen hallussa se on?
15. Missä paikassa otaksutaan olevan 99 % kaikesta Maapallolla olevasta kullasta?
16. Minkä Afrikan maan perustivat Yhdysvalloista 1860-luvulla vapautuneet orjat?
17. Hyrsylän mutkan Voima-sonni siirtyi hiljattain kierrätykseen, mutta nyt sen tilalla on jo uusi Miina Äkkijyrkän teos. Mikä on sen nimi?
18. Kuinka monta kertaa Suomen tasavallan presidentti on itsenäisyyden ajalla valittu ilman kansanvaalia eli eduskunnan äänestyksellä tai poikkeuslailla?
19. Lohjanjärvellä on kaksi saarta, jotka on nimetty viljakasvien mukaan. Mitkä ne ovat?
20.Kuinka monta euroa Suomella oli Velkakello-sivuston mukaan julkista velkaa tänään? (5 mrd. tarkkuus).
VASTAUKSET:
- Allun grilli Vantaan Myyrmäessä.(haettiin konkurssiin syyskuussa 2023)
- Anarkismin
- Vilho Koskela
- avokado
- ensimmäinen rock’n roll -levytys, esittäjänä Jackie Brenston and his Delta Cats
- Arsenal, kunnes siirtyi 2006 Emirates-stadionille
- Ike ja Tina Turnerin (1939-2023)
- Suomen pystykorva
- Kalifornia
- Maria Jotunin, synt: Haggrén, myöh: Tarkiainen (1880-1943)
- Grönlanti, Uusi-Guinea, Borneo
- Elias Lönnrot (1802-1884) -seura perustettiin Helsingissä, jossa Sammatin suuri poika tuolloin asui
- Bakhmut
- Etiopian Tigst Assefa (s.1997)
- maan ytimessä
- Liberia
- Valkoinen vasikka
- 6 kertaa: Ståhlberg, Ryti (2 kertaa), Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen
- Ruissaari ja Kaurasaari
- 144 miljardia, henkeä kohden noin 26 000 euroa
Opusvisa 25.5.2023
Opusvisa 4.5.2023
Opusvisa 20.4.2023
Opusvisa 6.4.2023
KYSYMYKSET:
1. Mikä on kiirastorstain vieton kristillinen merkitys?
2. Kenelle Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry. myönsi vuoden 2023 Robert Boldt -mitalin?
3. Ketkä muodostivat kolmen kärjen henkilökohtaisissa äänimäärissä eduskuntavaaleissa 2023? Sijat 1.-3. oikeaan järjestykseen.
4. Mistä maasta on sarjakuvasankari Tex Willer kotoisin? -ei ole USA:sta, mutta alkuperämaassa on perinteisesti oltu hyvin kiinnostuneita villistä lännestä.
5. Lohjalaiset tutustuivat 1730-luvulla täysin uuteen viljelyskasviin, maapäärynään. Millä nimellä se tunnetaan nykyisin?
6. Ennen sotilaat viestivät: Aarne, Bertta, Celsius. Miten a, b, ja c pitää nyt virallisin Nato-aakkosin lausua?
7. Kumpi, ihminen vai hevonen – on olympialaisissa hypännyt pitemmän hypyn?
8. Mihin kalojen lahkoon kuuluu tammukka, jotka kauan sitten olivat yleisiä myös Lohjalla?
9. Kenen suomalaisen taidemaalarin kuuluisia teoksia ovat Tanssiaiskengät ja Toipilas?
10. Mitä termiä käytetään kuvaamaan psykoottista tilaa, jolle on ominaista umpimähkäinen murhanhimoinen sekä osin myös itsetuhoinen käytös?
11. Kenen kanssa George Michael muodosti Wham!-duon 1981-1986?
12. Kuinka korkea on Havaijilla sijaitseva 4207 m korkea tulivuori Mauna Kea, jos sen korkeus mitattaisiin sen juurelta merenpohjan tasolta aina huipulle asti? 500 m tarkkuus.
13. Kenen runokokoelmia ovat Pulu uis, Jänes pussis ja Muatokuvajaine.
14. Mistä kodeissa oleva pöly enimmäkseen koostuu?
15.Mitä eliömaailman ennätystä pitää hallussaan Aasiassa esiintyvä kimalaislepakko?
16. Kuinka suuri osa maapallon kaikesta vedestä on makeata; % ? 5 % yksikön tarkkuus
17. Aikoinaan arsenikki oli murhaajien suosikkiaineita, mutta mihin lailliseen tarkoitukseen arsenikkia myytiin apteekeissa vielä 1800-luvulla?
18. Missä maassa on eniten rahapeliautomaatteja suhteessa väkilukuun?
19. Urosleijonat ja naarastiikerit pystyvät lisääntymään keskenään. Millä nimellä niistä syntynyttä risteymää kutsutaan?
20. Mitä Lohjallakin paljon entisaikoina kasvatettua perinnekasvia piti sen valmistuksen alkuvaiheessa työläästi ensin liottaa, kuivattaa, loukuttaa, lihdata ja häkilöidä
VASTAUKSET:
- ehtoollisen asettamisen muistoksi, myös ripittäytymisen ja synninpäästön päivä
- Markku ”Make” Hinkkaselle, mm. Kino Vaakunan yrittäjä
- 1.Riikka Purra (42 589), 2.Sanna Marin (35 623) 3.Elina Valtonen (32 406)
- Italiasta v. 1948
- peruna
- Alfa, Bravo, Charlie
- ihminen, Mike Powell Barcelonassa 1992: 864 cm, belgialainen esteratsastus-hevonen Extra Dry ylitti vesiesteen Pariisissa 1900: 610 cm, Powellin maailmanennätys 895 cm Tokion MM 1991 on yhä voimassa.
- se on purotaimen, eli forelli, kuuluu taimeniin, jotka ovat lohikaloja (Salmo trutta fario)
- Helene Schjerfbeck (1862-1946)
- Amok-juoksu, kuvailttiin lääketieteessä 1770 malesialaisilla heimomiehillä, myös viikinkien berserkkiys on lähellä tätä
- Andrew Ridgeley
- 9330 m (hyväksytään: 8830-9830 m)
- Heli Laaksonen, s. 1972
- ihmisen ihopartikkeleista, joita tunnissa karisee jopa 200 miljoonaa solua
- maailman pienikokoisin ja kevyin nisäkäs, keskipaino vain 2 g, Craseonycteris thonglongyai
- 2,5 % (hyväksytään 0,1- 7,5 %)
- iho-ongelmien parantamiseen: aknen hoitoon
- Japanissa, 1 automaatti/30 ihmistä, yhteensä 4 miljoonaa laitetta 2022
- liikeri, jopa 500 kg
- pellava, langanvalmistuksen alkuvaiheet
Opusvisa 23.3.2023
KYSYMYKSET:
1. Kenen keksimiä hahmoja olivat Joel Teräsvuori, Uki Kukkamaa ja Perse-Arska?
2. ”Ennen oli ennen, ja nyt on nyt, on tukka päästä lähtenyt.” Mikä yhtye on jo yli 30 v laulanut näitä riimejä?
3. Lohjalainen 14-vuotias Minni Hormavirta on saavuttanut vakuuttavaa menestystä sm-tasolla. Missä lajissa?
4. Mitä pidetään ainoana Suomessa risteytyksen avulla syntyneenä viljelykasvina? – se syntyi nauriin ja kaalin siemenviljelyn yhteydessä.
5. Missä kohdassa kehoa on ihmisellä eturistiside?
6. mitä lainalaisuutta kuvaa Arkhimedeen laki?
7. Jaques Rivette ohjasi 1967 Ranskassa elokuvan, joka joutui esitys- ja vientikieltoon katolisten piirien painostuksesta. Mikä oli elokuvan aihe?
8. Mikä oli ensimmäinen Suomessa käytössä ollut koneellinen voimanlähde, joka teki työn ihmisen puolesta?
9. Kuinka monta kosketinta on nykyaikana valmistettavissa pianoissa?
10. Minkä ehkäisymenetelmän kehitti Gregory Pincus Yhdysvalloissa 1956?
11. Miksi pizzat toimitetaan lähes aina neliönmuotoisissa laatikoissa?
12. Millä ehdolla alle 18-vuotias voi äänestää ennakkoon nyt menossa olevissa eduskuntavaaleissa?
13. Ainoat henkilöt, jotka eivät saa asettua ehdolle vaaleissa, ovat korkeimpien oikeuksien tuomarit. Miksi? -se on kielletty laissa, ei kelpaa vastaukseksi, tarvitaan syy.
14. Kenen esikoisromaani oli vuonna 1968 julkaistu Kartanonherra ja kaunis Kirstin
15. Mikä latinan kielestä tuleva valtiollisen virkahenkilön nimi tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä ”edessä istujaa”?
16. Seuraavat olympialaiset aiotaan järjestää sisämaakaupunki Pariisissa kesällä 2024. Missä kaupungissa on tarkoitus järjestää näiden olympialaisten purjehduskilpailut?
17. Kuka filosofi määritteli ihmisen poliittiseksi eläimeksi?
18. Kuka kuuluisa Yhdysvaltain entisen presidentin rouva vieraili Lohjalla kesäkuussa 1950? hän halusi tutustua mm. siirtoväen tilanteeseen.
19. Kuinka monta avioliittoa ehti näyttelijä Elizabeth Taylor (1932-2011) elämänsä aikana solmia? Richard Burtonin kanssa hän oli avioliitossa kaksi kertaa.
20. Sigrid Vaasan kerrotaan istuttaneen Kirkniemen kartanon puutarhassa olevan mahtavan saarnin, joka on mahdollisesti Lohjan vanhin puu. Mitä sukua Sigrid Vaasa oli Ruotsin kuninkaallisille?
VASTAUKSET:
- Harri Nykäsen (1953-2023).
- Lapinlahden linnut, kappaleen Sedät jaksaa heilua kertosäkeessä vuodelta 1990.
- Painonnosto työntötulos 106 kiloa, 15-vuotiaiden SE. Valittiin 17-vuotiaiden MM-joukkueeseen 25.3.-1.4.
- Lanttu eli räätikkä.
- Polvessa.
- Nostetta kun kappale on upotettu nesteeseen.
- Seksi ja väkivalta. Julkaistiin suomessa nimellä Nunna (alkup: Suzanne Simonin, la Religieuse de Diderot).
- Vesimylly, esim. Ojamon myllylammen mylly, joka mainittiin 1384.
- 88, joista 52 valkoista ja 36 mustaa.
- E-pillerit.
- Suorakaiteen muotoiset laatikot ovat helpompia ja halvempia valmistaa.
- Jos täyttää 18 vuotta viimeistään varsinaisena vaalipäivänä 2.4.2023
- Halutaan turvata vallan kolmijako: lainsäädäntä-, toimeenpano- ja tuomiovallan erottaminen.
- Kaari Utrion, s. 1942, julkaistiin 1990 uudelleen nimellä Kristin, jota kirjailija alun perin halusi nimeksi.
- Presidentti.
- Marseille.
- Aristoteles.
- Eleanor Roosevelt (1884-1962).
- 8
- Sigrid Vaasa (1566–1633) oli Ruotsin kuninkaan Eerik XIV:n ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtyttären tytär. Avioitui Henrik Klaunpoika Tottin kanssa. Pojasta, Åke Tottista tuli mm. Kirkniemen isäntä.
Opusvisa 9.3.2023
KYSYMYKSET:
1. Kenen kirjoittamia olivat vuosikymmeniä julkaistut lastenkirjasarjat Minttu ja Vanttu? -molemmat omia sarjojaan.
2. Mitä juomaa valmistetaan sokeriruo-osta saatavasta siirappimaisesta ja tummasta melassista?
3. Mitä veneilyssä tarkoitetaan pentterillä?
4. Amerikka on saanut nimensä tutkimusmatkailija Americo Vespuccin (/vɛˈspuːtʃi/) mukaan. Mistä maasta hän oli kotoisin?
5. Kuka vastasi v. 1940 kysymykseen: Kestääkö Kollaa? : ”Kyllä kestää, ellei karkuun käsketä juoksemaan.”
6. Mikä on Tintin ystävän, professori Tuhatkaunon etunimi?
7. Jos lähdetään kävelemään Venäjän Tyynenmeren rannikon Magadanin kaupungista, mihin paikkaan johtaa pisin mahdollinen suora reitti, jonne pääsee kävelemällä teitä ja siltoja pitkin. Määränpää on hyvin tunnettu paikka.
8. Miksi maalla on voimakas magneettikenttä, jollaista ei ole kaikilla planeetoilla?
9. Missä kaupungissa voi käydä puukkomuseossa ja ihailla puukkopatsasta?
10. Lapsellisen helppo kysymys: Millä nimellä tunnetaan paremmin Barbara Millicent Roberts, joka syntyi Wisconsinissa 9.3.1959? 64 v. juhla tänään.
11. Kuka Suomen tähänastisista tasavallan presidenteistä astui virkaansa iäkkäimpänä?
12. Mitä nahikkaat ovat?
13. Miksi formula-1 autoja ei enää nykyisin maalata kirkkain värein kuten aiemmin? -muoti tai trendi ei kelpaa vastaukseksi, asialla on looginen syy.
14. Mitä maata Grimaldien suku hallitsee?
15. Ukraina on saamassa Britanniasta Challenger 2 taistelupanssareita. Millä olennaisella tavalla sen tykki eroaa kaikista muista moderneimpien vaunujen tykeistä?
16. Mitä pokeripöydässä tarkoittaa river eli joki?
17. Mitä peliä voi pelata kynänvarsiotteella?
18. Kuinka monta kultamitalia Paavo Nurmi saavutti olympialaisissa v. 1920-1928 välillä?
19. Flamingot kuoriutuvat harmaan valkoisin höyhenin. Miksi niistä tulee myöhemmin vaaleanpunaisia lintuja?
20. Kuka kirjoitti Lohjanjärvestä kertovan klassikkorunon ”Kaukainen maa”.
VASTAUKSET:
- Maikki Harjanteen 1944-2023, asui Siuntiossa, kuoli Lohjan sairaalassa 3.3.2023.
- rommia, sillä maustetaan myös joitakin stout- ja porter-oluita.
- veneen keitto- tai ruuanlaittotasoa tai köökkiä eli keittiötä.
- Italiasta.
- kapteeni Aarne Juutilainen eli ”Marokon kauhu” Kysyjä: kenraali Woldemar Hägglund.
- Theophilus.
- n. 23 000 km. Kap kaupungin Hyväntoivonniemeen Etelä-Afrikassa, Google Mapsin mukaan kävely kestäisi 178 päivää.
- Koska planeetallamme on kiinteä rautainen ydin, jonka päällä virtaa sulaa rautaa.
- Kauhavalla: Puukko- ja tekstiilimuseo, patsas on kirjaston edessä.
- Barbie-nukke.
- Mannerheim 1944, 77v.
- sieniä (osa syötäviä).
- painon säästämiseksi 6-7 kg: tumman hiilikuidun päällä on usein vain lakka tai ohut kuultomaali.
- Monacoa.
- putkessa on rihlat eli kierteet: seei ole sileä, rihlaton eli smooth-bore.
- viimeinen jakajan pöytään paljastamista korteista esim. hold’em pokerissa.
- pöytätennistä eli pingistä ns. aasialainen mailaote.
- 9 kpl. myös 3 hopeaa, Antwerpen 1920, Pariisi 1924, Amsterdam 1928.
- levä- ja kalaravinnossa olevien kartenoidi-väriaineiden takia, lohikalat värjäytyvät samasta syystä.
- Saima Harmaja (1913-1937), julkaistiin postuumisti 1937.
Opusvisa 24.2.2023
KYSYMYKSET:
1. Missä sijaitsee Mount Sisu, jonka ovat omin silmin nähneet vain todella harvat?
2. Mitä tarkoittaa slangisana posse?
3. Mikä on Aku Ankan vuosikymmeniä käyttämän punaisen auton rekisterinumero?
4. Kuka oli Yhdysvaltojen presidentti Bill Clintonin kuuluisa salainen rakastajatar Valkoisessa talossa 1996-1998?
5. Kuka on saanut kaikkien aikojen eniten Yhdysvaltain elokuva-akatemian palkintoja, eli ns. Oscar-palkintoja? Niitä oli 26 kpl.
6. Kuka kirjailija on käyttänyt oman nimensä lisäksi salanimeä Jukka Larsson?
7. Milloin viimeksi kilpailtiin olympialaisissa taidelajeissa kuten musiikki, runous, kirjallisuus, maalaustaide, kuvanveisto ja arkkitehtuuri?
8. Mitä keskiaikaista arkkitehtuurin tyylisuuntaa Lohjan Pyhän Laurin kirkko edustaa?
9. Mitä nyktofobiasta kärsivä pelkää?
10. Minkä suureen mittayksikkö on ohmi eli Ω?
11. Mikä on harjuksen eli harrin silmiinpistävin tuntomerkki?
12. Mitä on fentanyyli?
13. Missä maassa sijaitsee nimensä juustolle antanut Cheddarin kylä?
14. Millaisella kitaralla Led Zeppelinin Jimmy Page useimmiten esitti livenä kappaleen Stairway to Heaven?
15. Ukrainan vaakunassa on sinisellä pohjalla keltaisella värillä piirretty viivakuvio. Mitä kuvio esittää? Kuvion voi määritellä kahdella sanalla. Voi myös piirtää.
16. Minkä värisellä tuomarilipulla ilmoitetaan hyväksytty suoritus kuulantyönnössä?
17. Mitä puuta Intiassa palvotaan pyhänä puuna?
18. Kuka provokatiivisesta tyylistään tunnettu filosofi julisti, että Jumala on kuollut?
19. Kuka lauloi vaikean naisen kovasta kohtalosta jäädä kuuden kissan kanssa Lohjalle yksin?
20. Missä Keski-Euroopan maassa naiset saivat äänioikeuden vasta vuonna 1984?
VASTAUKSET:
- Etelämantereella eli Antarktiksella. Veikka Gustafsson ja Patrick Degerman tekivät ensinousun tälle n. 4300 m korkealle vuorelle 1997 ja nimesivät sen (epävirallinen nimi).
- ryhmää tovereita tai kollegoita.
- 313.
- Monica Lewinsky, s. 1973.
- Walt Disney (1901–1966).
- Pirkko Saisio s. 1949, käyttänyt myös nimeä Eva Wein.
- Lontoossa 1948.
- Pääosin goottilaista eli suippokaarityyliä, mutta siinä on myös romaanisen eli pyörökaarityylin yksityiskohtia.
- Pimeää tai yötä. johdettu kreikan kielen sanoista nyktos (yö) ja phobos (pelko).
- sähkövastuksen eli resistanssin, myös reaktanssin ja impedanssin mittayksikkö, merkitään kreikkalaisella omegalla, Georg Ohmin mukaan.
- suuri selkäevä kalan kokoon nähden.
- synteettinen opioidi, kipulääke, puudutusaine, 100-kertaa morfiinia vahvempaa, käytetty myös väärin erittäin vaarallisena huumeena.
- Iso-Britanniassa, Lounais-Englannissa.
- kaksikaulaisella ja 12-kielisellä Gibson -sähkökitaralla, EDS-1275, valmistettu v. 1965-.
- syöksyvää kotkaa, joka on esitetty tyyliteltynä kolmikärkenä eli tridenttinä.
- valkoisella – samaa väriä käytetään myös joissain muissa yleisurheilulajeissa.
- viikunaa eli temppeliviikuna, pyhäviikuna, pipal tai bodhipuu.
- Friedrich Nietzche (1844-1900)
- Erika Wikman singlellään Säännöt 2017. säv ja san: Janne Rintala, Jonas Olsson.
- Liechtensteinissa, kansanäänestyksen jälkee.
Opusvisa 9.2.2023
KYSYMYKSET:
1. Mikä on rouva Jenni Haukion uusi virallinen titteli?
2. Mikä näytelmä on kerännyt Lohjan teatteriin kaikkien aikojen eniten katsojia?
3. Mihin kaupunkiin kuuluu nykyisin entinen Teiskon kunta?
4. Minkä James Bond-elokuvan tunnusmusiikki oli kappale For Your Eyes Only.
5. Kuka suomalainen on Pohjois-Amerikan NHL-liigan kaikkien aikojen pistetilastossa korkeimmalla?
6. Minkä Aasiassa sijaitseva pääkaupunki oli ennen nimeltä Edo?
7. Mitä kalaa kutsuttiin ennen sateenkaarirauduksi?
8. Euroseteleissä esitellään historiallisia arkkitehtuurin tyylilajeja. Mitä arvokkaampi raha, sitä uudempi tyyli. Mikä tyyli on 20 euron setelissä?
9. Millä nimellä tunnettiin v. 1989 Lohjantähden tieltä purettu kolmikerroksinen tiilitalo; Torikatu 12.?
10. Missä tv-ohjelmassa esiintyi hahmo Jaana Ala-Knaapi-Pesonen?
11. Mikä on Suomen suurikokoisin, pääasiassa hyönteisiä syövä eläin?
12. Akseli Gallen-Kallelan Symposion-maalaus v. 1894 kuvaa hieman jo väsähtäneitä juhlijoita pöydässä. Kuka neljäs henkilö maalauksessa esiintyy Robert Kajanuksen, Eero Järnefeltin ja Gallen-Kallelan itsensä lisäksi?
13. Minkä joen suurin sivujoki on Loimijoki?
14. Kuinka monta lasta Suomessa syntyi vuonna 2022? -piste, jos on 5 tuhannen tarkkuudella oikein.
15. Mikä englannin kielen aakkosten kirjan ei esiinny yhdessäkään Yhdysvaltain osavaltion nimessä?
16. Britannian pääministeri Rishi Sunak sai jokin aika sitten kotimaansa poliisilta sakon somessa levinneen videon myötävaikutuksella. Mikä oli sakon syy?
17. Millä Aurinkokunnan planeetalla on tuoreimpien havaintojen mukaan peräti 92 kuuta?
18. Mihin tarkoitukseen ketsuppi tuli myyntiin v. 1834?
19. Kenelle Elton Johnin kappale Candle in the Wind alunperin omistettiin?
20. Minkä eläimen pulssi on havaittu jopa 3 km etäisyydeltä?
VASTAUKSET:
- tohtori Jenni Haukio
- Sound of Music, jonka talvella 2022-2023 näki noin 5500 katsojaa.
- Tampere v. 1972 –
- Erittäin salainen eli For your eyes only. Kappaleen lauloi 1981 Sheena Easton.
- Teemu Selänne, sijalla 18. Ovechin ja Crosby ovat menneet hiljattain ohi.
- Japanin hovi muutti v. 1868 Kiotosta Edon linnaan ja nimesi kaupungin uudelleen Tokioksi = itäinen pääkaupunki.
- kirjolohi.
- goottilainen eli suippokaarityyli.
- Hillnerin talo eli rautakaupan talo.
- Iltalypsy, 1993-2001, Yle tv1.
- siili.
- Jean Sibelius.
- Kokemäenjoen, yhtyvät Huittisissa.
- 44 933.
- Q.
- Matkustaminen ilman turvavyötä autossa.
- Jupiter, Saturnuksella on 83.
- Ruuansulatusta parantavaksi lääkkeeksi.
- Marilyn Monroelle, eli Norma Jean Bakerille v.1973. Sanoitettiin uudelleen ja omistettiin prinsessa Dianalle 1997.
- Sinivalaan.
Opusvisa 26.1.2023
KYSYMYKSET:
1.Kuka näytteli läpimurtoroolinsa Luigi Comencinin 1953 ohjaamassa elokuvassa Leipää, rakkautta ja unelmia?
2. Miksi Lohjan keskustan Karstuntien tapahtumat olivat valtakunnan ykkösuutisena 25.5.1993?
3. Kuka tällä hetkellä Pohjois-Amerikan NHL-liigassa pelaavista on korkeimmalla sijoituksella NHL kaikkien aikojen pistepörssissä?
4. Minkä värinen elohopeamineraali sinooperi on?
5. Mikä on ainut aurinkokunnan planeetta, joka pyörähtää pyörähdysakselinsa ympäri taannehtivasti eli myötäpäivään -aurinkokunnan tasoon nähden = toisin päin kuin Maa.
6. Millä tavalla Espanjan kansallislaulu Marcha Real eroaa useimpien muiden maiden kansallislauluista?
7. Sofi Oksasen tunnetuin ja menestynein teos ”Puhdistus” on osa Viron naisten historiaa käsittelevää trilogiaa. Mitkä ovat kaksi muuta osaa?
8. Kenellä espanjalaisella 1900-luvun taitelijalla oli tapana syödä kirjastossaan muutama sivu jostakin kirjasta, jotta tulisi viisaaksi?
9. Miten filosofi Thales pystyi jo 2500 vuotta sitten melko tarkasti auringon avulla mittaamaan faarao Kheopsin pyramidin korkeuden sitä ulkopuolelta tarkastelemalla ja kiipeämättä sen päälle?
10. Miksi Eiffel-tornin mitattu korkeus saattaa kesäisin olla 15 cm korkeampi kuin talvisin?
11. Kenen kanssa valtioneuvos Johannes Virolainen oli naimisissa, ennen kuin tutustui tv-juontaja Kyllikki Stenroosiin os Salojärvi?
12. Mikä Lohjan tiloista ja kartanoista on vanhin asiakirjojen perusteella tunnettu Lohjan tila tai talo? Saman niminen kaupunginosa on.
13. Minkä 1970-luvulta 1990-luvulle toimineen yhtyeen keulakuva oli Mark Knopfler?
14. Missä maassa toimi äärivasemmistolainen terroristiryhmä Punaiset prikaatit?
15. Mistä puulajista on useimpien suomalaisten hirsitalojen runko entisaikoina ja nykyisinkin tehty?
16. Maakeuhkokotilo on ristisanalaatijoiden suosiossa. Millä toisella nimellä maakeuhkokotilo paremmin tunnetaan?
17. Minkä maan Formula1-osakilpailu ajetaan perinteisesti Interlagosin radalla?
18. Mitä huoltamoketjua the Hurriganes-yhtye mainosti televisiossa 1970-luvulla?
19. Minkä musiikkityylin legenda oli Tammy Wynette (1942-1998)?
20. Minkä niminen on Olvin valmistama colajuoma?
VASTAUKSET:
- Gina Lollobrigida 1927-2023.
- Panttivanki- ja pankkiryöstötilanne Suomen Yhdyspankin konttorissa Lohjanlinnan kiinteistössä.
- Sidney Crosby, s. 1987. Kanada. Pittsburgh Penguins, sijalla 16. 1466p. 17: Ovechkin 1463p. 26.1.2023.
- Punainen.
- Venus, jonka 1 päivä vastaa 246 päivää Maassa. Plutoa ei lueta enää planeetaksi, Uranus pyörii kyljellään.
- Sanoittamaton (kuten myös Bosnia ja Herzegovinan, Kosovon ja San Marinon).
- ”Stalinin lehmät” ja ”Kun kyyhkyset katosivat” .
- Salvador Dalí 1904-1989.
- Kolmiomittausmenetelmällä: maahan asetetun kepin avulla, jonka jättämän varjon pituutta hän vertasi pyramidin samalla hetkellä jättämään varjoon.
- lämpölaajentumisesta.
- Kaarina Virolaisen os. Päivölän kanssa 42 v: 1939-1981.
- Moisio. Mainitaan 1405, mutta 1323 tiedetään olleen pappilana kirkolle takavarikoitu Moision talo. Tilan historia yltää kuitenkin yli 1000 v. taakse. Rautakaudella Moisiot olivat pitäjän mahtitaloja.
- Dire Straits 1977-1995.
- Italiassa 1970-1988.
- Männystä – sen erinomaisen kosteudenkestämiskyvyn takia.
- Etana tai kotilo – ilmaa hengittävien nilviäisten lahko
- Brasilian – Sao Paulon lähellä.
- Shelliä – ”Shell Super oil” 1974.
- Countryn.
- Cola eli ennen Classic Cola.
Opusvisa 12.1.2023
KYSYMYKSET:
1. Kuinka monta palloa on pelipöydällä enimmillään biljardipeli 9-pallossa?
2. Lippo on siitä harvinainen vanha sana, että se on suomen kielestä omaksuttu ruotsiin. Mitä lippo tai lippoaminen tarkoittaa?
3. Lucioperca eli suomeksi ”haukiahven” on kalan tieteellinen nimi -minkä kalan?
4. Missä järjestetään seuraavat olympialaiset?
5. Kuka on Iso-Britannian nykyinen pääministeri?
6. Mikä Suomen lentoasemista on matkustajamäärältään toisiksi vilkkain?
7. Millainen järvi on bifurkaattinen järvi?
8. Minkä kelloalan yrityksen omistaa Hans Wilsdorfin hyväntekeväisyyssäätiö?
9. Mitä nimeä käytetään teknologiaosakkeisiin keskittyvästä pörssistä New Yorkissa?
10. Mikä saari on Lohjanjärven saarista pinta-alaltaan tosiksi laajin?
11. Mitä metafysiikka tutkii?
12. Mitä maata pikajuoksija Merlene Ottey (s. 1960) edusti arvokisoissa? – monin tavoin erityislaatuinen juoksija: kaksi oikeaa vastausta –
13. Millainen tutkimusväline on batyskafi?
14. Kenen teos oli Pispala-eepokseksi luonnehdittu Moreeni (1950)?
15. Mistä entisaikoina valmistettiin kimrööki-nimistä väriainetta?
16. Ketkä puhuvat Euroopassa esiintyvää euskeran kieltä?
17. Mikä on ihmiskehon ainut alue, joka ei kykene korjaamaan siihen mahdollisesti tulleita vaurioita?
18. Mistä sanoista englannin kielen poliisia tarkoittava sana lyhenne-sana cop tulee?
19. Kuka maalasi vuonna 1907 kuuluisan maalauksen Avignonin naiset?
20. Jalassaaren Ahtialan tilan emäntä Toini Jännes (1884-1942) kaatui neuvostopartisaanien väijytyksessä Kuusamossa kesällä 1942. Mitä järjestöä hän johti?
VASTAUKSET:
- 10: kivi + pelipallot 1-9.
- haavi-kalastusta.
- Kuha.
- Pariisissa kesällä 2024.
- Rishi Sunak, s. 1980.
- Oulu: viimeisen 20 v. aikana ollut joinain vuosina yli 950 000 matkustajaa (2019). Kolmantena Rovaniemi, jossa parhaimmillaan 540 000 (2019). Helsinki-Vantaalla 2018 yli 20 miljoonaa, joista valta osa kansainvälisiä (vaihtolennoilla).
- kaksi laskujokea omaava järvi (esim. Vesijako ja Lummenne Päijät-Hämeessä).
- Rolex, Hans Wilsdorf (1891-1960) perusti Rolexin 1905 ja nimeään kantavan säätiön 1960 mm. siksi, että hänellä ei ollut perillisiä.
- Nasdaq. Nasdaq Inc. -holdingyhtiön omistama ja erityisesti teknologiayritysten osakkeita listaava ja niillä kauppaa käyvä arvopaperipörssi. National Association of Securities Dealers Automated Quotations.
- Jalassaari: n. 3,6 km2.
- Olevan perimmäistä luonnetta: olemassaoloa, olevan perussyitä, kreikk: ”fysiikan takana” .
- Alun perin Jamaikaa, myöhemmin Sloveniaa: Osakan mm-kisoissa 2007 ja vielä Helsingissä EM-kisoissa 52-vuotiaana 2012: 4 × 100 metrin alkuerässä viestijoukkueessa ankkuriosuudella.
- Syvänmeren tutkimukseen käytetty sukellusalus.
- Lauri Viidan (1916-1965).
- Tervanpolton sivutuotteena tai sitten hitaasti palavista orgaanisista aineista kuten koivuntuohesta = noesta. Nykyisin kuivatislaamalla hiilipitoisista aineista.
- baskit.
- hampaat.
- Constable on patrol.
- Pablo Picasso (1881-1973).
- Suomen Sotilaskotiliittoa.
Opusvisa 22.12.2022
KYSYMYKSET:
1. Millä tavalla Qatarin jalkapallon mm kisojen 36 tuomaria erosivat kaikista aiempien miesten mm. kisojen tuomareista?
2. Mitkä EU-maat ovat Ukrainan rajanaapureja?
3. Missä lajissa kilpailee lohjalainen nuori mies Voitto Virtanen, joka on lähdössä lajinsa MM-kisoihin? (Vihje: pieten piirien suosima laji, jota kuitenkin on Virkkalassa pitkään harrastettu).
4. Kenen kuuluisan säveltäjän väitetään sanoneen: ”Minä kuulen taivaassa”?
5. Kuka oli Roger Vadimin vuonna 1956 ohjaaman elokuvan Ja Jumala loi naisen pääosassa?
6. Missä Etelä-Amerikan maassa Che Guevara surmattiin 1967?
7. Mitä tuotemerkkejä ovat Upman, Montecristo ja Partagas?
8. Mikä joki yhtyy Kemijokeen Rovaniemen kohdalla?
9. Kuka Rooman kreikkalainen vastustaja totesi saavuttamastaan voitosta: ”Yksikin tällainen voitto lisää, niin olen tuhon oma!” ?
10. Kun luetellaan muusikot Page, Plant ja Bonham, kuka neljäs kuuluisan yhtyeen jäsen puuttuu joukosta?
11. Kenen kirjailijan hahmo oli Iiris Rukka?
12. Mikä olutpanimo perustettiin Irlannin Dublinissa 1759?
13. Missä kirjassa esiteltiin arveluttavalta kuulostava drinkki: Pangalaktinen kurlauspommi?
14. Mikä on paljain silmin näkyvistä tähdistä kirkkain?
15. Mikä on sen Intian kaupungin nykyinen nimi, jossa Äiti Teresa auttoi köyhiä lapsia ?
16. Mitä ovat hiirenhäntä, häränsilmä ja pukinparta?
17. Mitä kardiofobiasta kärsivä pelkää?
18. Pantheon Roomassa on parhaiten antiikista säilynyt rakennus. Mitä tämän temppelin nimi Pantheon merkitsee?
19. Missä lautapelissä rubiini on rahallisesti arvokkain jalokivi?
20.Mitä esim. oviin kiinnitettävät jouluseppeleet symboloivat?
VASTAUKSET:
- 3 oli naisia: Yamashita Yoshimi, Salima Mukansanga ja Stephanie Frappart.
- Puola, Slovakia, Unkari, Romania, mutta maalla on yhteensä 7 naapuria: myös Venäjä, Valko-Venäjä ja Moldova.
- Voimanosto.
- Beethoven.
- Brigitte Bardot (s. 1934).
- Boliviassa.
- Kuubalaisia sikareita.
- Ounasjoki.
- Pyrrhos Epeiroksen kuningas vuosina 306–302 eaa. ja 297–272 eaa.
- John Paul Jones.
- Anni Swahn (ensimmäinen tyttökirja 1916).
- Guinnes.
- Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille.
- Sirius (8,6 valovuoden päässä, 20 kertaa kirkkaampi kuin Aurinko).
- Kolkata.
- Kasveja tienvierillä ja niityillä.
- Sydäntauteja.
- kaikkien jumalten temppeli.
- Afrikan tähdessä.
- Kristusta ja hänen kärsimystään: orjantappurakruunu ja marjat veripisaroina.
Opusvisa 8.12.2022
KYSYMYKSET:
1. Lohjan nykyisessä vaakunassa on sinisellä pohjalla hopeinen halstari. Mitä muuta siinä on kuvattu?
2. Kuka kirjallisuudesta suomalaisille erityisen tuttu fiktiivinen hahmo toistaa Raamatusta lainattua viisautta ”sillä näin on aina ollut ja näin on aina oleva”?
3. Mitä Exemplar aikoo tehdä Inkoossa?
4. Missä kahdessa espanjalaisessa joukkueessa Diego Maradona pelasi 1982-1993 ennen ja jälkeen Napolin vuosiensa?
5. Mikä on nykyisin Suomen ainut kaupunki, jossa on kaksi varuskuntaa?
6. Tietokirjallisuuden Finlandian voitti 2022 Ville-Juhani Sutinen esseekokoelmasta Vaivan arvoista. Mitä aihetta nämä esseet käsittelevät?
7. Kuka molempien Lohjien kunnan/kauppalanjohtajista (vuodesta 1930) on palvellut virassaan pisimpään?
8. Miksi itsenäisyyspäivä vuonna 1998 nosti Virkkalan valtakunnalliseen julkisuuteen?
9. Mitä erityislaatuista on suomalaisen hevimetalliyhtyeen Apocalyptican käyttämissä soittimissa?
10. Mistä pavuista valmistetaan tofua?
11. Missä meressä pääsevät uimaan Madeiran saarella käyvät turistit?
12. Apollo-lentoja tehtiin kaikkiaan 11. Monellako niistä laskeuduttiin kuun pinnalle?
13. Minkä kaupungin roomalaiset hävittivät perinpohjaisesti Puunilaissotien päätteeksi?
14. Miksi Aki Kaurismäen 1999 ohjaama elokuva Juha oli viime vuosikymmenten elokuvien joukossa poikkeuksellinen?
15. Mikä on inflaation vastakohta?
16. Minkä kaupungin kuuluisa festivaali on Mardi Gras?
17. Minkä yhtyeen kuuluisia jäseniä olivat Johnny Rotten ja Sid Vicious?
18. Minkälaisen autokilpailun voitti inkoolaislähtöinen Niklas Grönholm ensimmäisenä suomalaiskuljettajana kautta aikain Portugalissa tänä syksynä?
19. Minkä värinen tähti on Kuuban lipussa?
20. Kuka valittiin amerikkalaisen Time-lehden vuoden henkilöksi vuonna 2022?
VASTAUKSET:
- Kaksi kullanväristä pähkinäpensaan pähkinäterttua – symboloi Lohjan seudun rehevää ja harvinaista kasvillisuutta.
- Waltarin Sinuhe Egyptiläinen (1945).
- Se on 296-metrinen LNG-kaasuterminaalilaiva Inkoon satamassa, jonka Suomen ja Viron valtiot vuokrasivat vuoteen 2032 asti.
- FC Barcelona, Sevilla FC.
- Kouvola: Utti ja Vekaranjärvi , molemmat Kouvolan Valkealassa.
- Klassikkoromaaneja.
- Toivo Peltonen, joka oli 30 vuotta kauppalan/kaupunginjohtajana 1952-1982.
- Piiritystilanne ravintolassa, 50 poliisia, mm. Karhuryhmä paikalla.
- Ne ovat pääosin jousisoittimia.
- Soijapavuista.
- Atlantin valtameressä.
- Kuudella.
- Karthagon (146 eKr.).
- Mykkäelokuva (mustavalkoinen).
- Deflaatio.
- New Orleansin.
- Sex Pistols.
- Täyssähköautojen rallicross-sarjan MM-osakilpailun.
- Valkoinen.
- Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Opusvisa 24.11.2022
Opusvisa 10.11.2022
Opusvisa 27.10.2022
Opusvisa 13.10.2022